Klassinen jäätymätön pihakaivopumppu
Kaivopumput on tarkoitettu talous- ja juomaveden pumppaamiseen. Ne tyhjenevät itsestään käytön jälkeen eivätkä siis jäädy. Peruspumppupaketti sisältää kaksi metrin mittaista putkimoduulia ja 0,5 metrin mittaisen sylinterin, eli sen pituus kaivon kannesta alaspäin on 2,5 metriä. Mikäli kaivon vedenpinta on syvemmällä, voi pumppuun asentaa lisää putkimoduuleja siten, että putkimoduuleja on kaikkiaan enintään kuusi metriä. Tarvittaessa sylinteristä alaspäin voi lisäksi asentaa imuputkea enintään kuusi metriä. Mikäli sylinterin alapuolelle tulevaa imuputkea laittaa yli 1,5 metriä, tarvitsee siihen asentaa pohjaventtiili. Pumpun kokonaispituus kaivonkannesta alaspäin on siis enintään 12,5 metriä.
Pumpun putken alapään ja kaivonpohjan väliin kannattaa jättää 40-50 cm tyhjää tilaa, jotta pumppu ei ime sisäänsä hiekkaa kaivon pohjalta. Hiekka tukkii ja rikkoo pumpun päästessään sylinteriin. Jotta pumppu on jäätymätön, täytyy sylinterin olla routarajan alapuolella, eli noin kahden metrin syvyydessä maanpinnan alapuolella. Mikäli vesi kaivossa jäätyy, myös pumppu luonnollisesti jäätyy.
Pumpun sylinterin halkaisija on 90 mm, joten kaivonkanteen tarvitsee tehdä 100 mm halkaisijalla oleva reikä. Pumpun jalustalaipan halkaisija on 22 cm.
Pumpun runko ja käsivipu ovat valurautaa ja runkoputki ruostumatonta terästä. Kaivon sisällä olevat putket ovat muovia. Pumpun nokkaan ei voi laittaa letkuliitintä puutarhaletkun liittämiseksi pumppuun. Vain Nira 67 kaivopumppuun voi asentaa letkun pumpun nokkaan.
Materiaali |
Valurauta, ruostumaton teräs, HDPE muovi, nitriilikumi |
Soveltuvuus |
Vesi |
Käyttö |
Ympärivuotinen käyttö |
Paino |
22 kg |
Pakkauksen mitat |
115 x 45 x 20 cm |
Tuotto |
40 l/min |
Valmistusmaa |
Suomi |
Takuu |
3 vuotta (materiaali- ja valmistusvirheet) |